Viime vuosina ruokablogeista on tullut eräänlaista koko kansan huvia. Monet avaavat oman blogin ja ne, joilla aika ei riitä bloggaamiseen, surffailevat muiden blogeissa. Ruokablogit ovat suosittuja siksi, että ruoka tietysti kiinnostaa kaikkia. Toisin kuin moni muu asia, ruoka ja syöminen ovat pakollisia, eikä kyse ole vain harrastuksesta tai luksuksen hakemisesta elämään. Ruoka on myös aihe, jota on helppo käsitellä, koska kaikilla on kokemuksia siitä. Periaatteessa kuka tahansa voi avata ruokablogin ja käsitellä vaikkapa omaa ruokavaliotaan blogissa. Vaikka ruoka on kiinnostavaa, harva blogi pysyy pystyssä ja kerää yleisöä vain ruokateemoilla. Yleensä ruokablogit ovat eräänlaisia lifestyle-sivustoja, joissa käsitellään monia muitakin aiheita. Suosittuja teemoja ovat esimerkiksi lapset, lemmikit ja perhe sekä muoti ja trendit. Nykyisin myös fitness ja muu kuntourheilu ovat yhä tärkeämpiä aiheita muillekin kuin ammattiurheilijoille. Useiden eri teemojen yhdistäminen kiinnostavalla tavalla onkin lukijan kannalta pelkästään hyvä asia. On aina hyödyllistä oppia uutta erilaisista aiheista ja sivistää itseään juuttumatta aina samoihin aihealueisiin.

Ekologinen kuluttaminen ei ole pelkkä trendi

Viime aikoina myös ruuan yhteydessä on puhuttu paljon ekologisuudesta ja eettisyydestä. Näissä teemoissa ei kuitenkaan ole kyse pelkistä ohimenevistä muoti-ilmiöistä ja trendeistä, vaan laajemmasta kulutustapojen muutoksesta. Yhä kasvava joukko ihmisiä on havahtunut siihen, että ruokavalinnoilla on suuria yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviä vaikutuksia. Yksi iso ja valtava teema on ilmastonmuutos, johon myös ihmisten ruokavalinnat vaikuttavat. On tiedossa, että on tärkeää suosia kasvispainotteista ruokavaliota ja vähentää eläinkunnan tuotteiden käyttöä niin paljon kuin se on mahdollista. Lisäksi kausituotteita kannattaa suosia ruokavaliossaan – mikä onkin helppo ja ympäristön kannalta hyödyllinen valinta. Suomalaiset ovat ottaneet opiksi vinkeistä ja esimerkiksi alkusyksystä hurahtivat täysin kukkakaaliin. Ja mikä olisikaan ekologisempaa kuin kotimainen kasvisruoka. Ilman suomalaisten aktivoitumista tämä erinomainen ja monipuolinen kasvis olisi jäänyt pilaantumaan pelloille. Some-kampanjoinnin ansiosta se kuitenkin löysi tiensä suomalaisten ruokapöytään.

Kukkakaali oli aiemminkin monelle tuttu kasvis, mutta monikaan ei lopulta osannut sitä juuri käyttää. Nyt tilanne on toinen, sillä toinen toistaan herkullisempi kukkakaaliresepti levisi syksyn aikana netissä. Ruokabloggarit loihtivat ja julkaisivat kilvan reseptejä, ja kotikokit kantoivat kukkakaaleja kotiinsa ja herkuttelivat monenlaisilla herkuilla, missä tämä maistuva valkoinen herkku oli pääroolissa. Tämä on hyvä esimerkki nykyisten bloggajien vallasta ja merkityksestä. Kun huomataan tärkeä aihe, se voidaan nostaa yhteisvoimin esiin ja löytää hauskoja ratkaisuja asiaan. Ja mikä parasta, ilmiöstä ei tullut liian tiukkapipoista, vaan sopivan kepeä ja helposti vastaanotettava. Monesti ekologinen ruokavalio esitetään hieman kielteisessä valossa. Tähän tietysti päädytään tietysti vahingossa, koska aihe on vakava. Moni kuluttaja, joka periaatteessa kannattaa asiaa, ei kuitenkaan jaksa arjen keskellä pohtia liian vaikeita aiheita. Siksi hauskat kampanjat ovat tärkeitä!

Blogit voivat nostaa erilaisia teemoja esiin

Blogien vahvuus on siinä, että ne voivat nostaa mitä tahansa erilaisia ajankohtaisia asioita esiin. Niiden ei tarvitse pysyä jossain tiukasti määritellyssä muotissa ja tarkastella maailmaa vain yhdestä näkökulmasta. Blogissa voidaan sujuvasti puhua huippumuodista ja ekologisesta satokausiin perustavasta ruokavaliosta. Ihmisten ei tarvitse valita tiukkoja rooleja, joissa he ovat joko 100 % ympäristöaktiiveja tai pinnallisia snobeja. Ihminen voi olla kiinnostunut monista asioista, eikä siinä ole mitään väärää. Päinvastoin. Se auttaa myös ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja vapautumaan tylsistä ja ehkä jopa hieman vaarallisista kuplista, joissa vietetään aikaa vain saman mielisten ihmisten kanssa. Parhaat bloggaajat tarkastelevatkin erilaisia asioita ja ihastelevat maailmassa monenlaisia ilmiöitä. Yhden blogipostaukset teema voi olla vaikkapa se, että adidas kengät ovat olleet jo pitkään muodin huipulla ja toinen käsittelee pikkulasten parhaita ruokareseptejä. Tämä on vapauttavaa etenkin kotiäideille ja -isille, jotka mielellään näkevät muutakin kuin arkisia aiheita, joihin he ovat suurella todennäköisyydellä moneen kertaan hieman turhautuneet. Parhaat blogit kuvaavatkin elämän kaikkia osa-alueita eri näkökulmista.

profit-lite